Andorran matkat

Andorra, virallisesti Andorran Ruhtinaskunta, on sisämaavaltio, joka sijaitsee Espanjan ja Ranskan välissä Pyreneillä. Se on myös yksi Euroopan pienimmistä valtioista, maa on kapea ja sen levein kohta on vain noin 40 km. Pinta-alasta vain muutama prosentti on asuttua, suurimman osan siitä muodostavat järvet, metsät ja vuoret. Maailmansotien aikana Andorra pysyi neutraalina. Andorrassa vallitsee pääosin välimerellinen vuoristo-ilmasto. Talvet ovat viileitä, mutta erityisen kylmiä vain korkeimmilla alueilla. Kesät ovat mukavan lauhkeita ja myös aurinkoisia. Andorran valtiomuoto on ollut vuodesta 1993 parlamentaarinen demokratia. Elinajanodote maassa on yksi maailman korkeimmista. 

Andorran matkat

Ei tuloksia